Suunnitelmissamme on järjestää tulevaisuudessa eri kohderyhmille musiikki- ja viihdetapahtumia.
Kaikissa tapahtumissamme syntynyt tuotto ohjautuu paikalliseen hyväntekeväisyyteen.
Aloitamme konsertilla mikä sopii varmasti kaiken ikäisille.
Ensimmäinen hyväntekeväisyyskonserttimme esiintyjä on a cappella-yhtye Club For Five.
Konsertti pidetään Alahärmän kirkossa 16.4.2026 klo 19.00.
Konsertin tuotosta saajina ovat diakonitoiminta ja nuoret.
Club For Fiven kirkkokonsertti on akustinen vokaalimusiikin hetki, jossa kuulija kuljetetaan hiljentymään ja viihtymään yhtyeen musiikin parissa.
Konsertti sisältää suomalaisille tunnelmallisia ja suomalaisille rakkaita lauluja yhtyeen uran varrelta. Taidokas viisikko kuljettaa kuulijaa taidokkaasti läpi erilaisten tunnelmien ja musiikin tyylilajien.
Club For Five on Suomen tunnetuimpia a cappella-yhtyeitä ja saavuttanut suurta suosiota myös ulkomailla. Yhtye on julkaissut 13 studioalbumia, joista 6 on myynyt kultaa.
Lippu.fi palvelun asiakasarvosteluissa yhtye on saadut täydet viisi tähteä.
Club For Five:
Maija Sariola (sopraano)
Saima Haapanen (altto)
Jouni Kannisto (tenori)
Juha Viitala (baritoni)
Tuukka Haapaniemi (basso)
Lippukaupastamme voit alla olevaa linkkiä klikkaamalla ostaa konserttilippusi:

